Auringonlaskun Festivaali elokuun puolessa välissä!
Kesällä 2025 vauhdilla startannut Auringonlaskun Festivaali järjestetään kesällä 2026 toista kertaa. Rauman Otanlahden rantapuistossa juhlittava hiekkarantafestari on elämys täynnä musiikin juhlaa ja kesäistä merenrantatunnelmaa.
Aloitetaan Suomen suurimmalla Open Stage -tapahtumalla, jossa lavalle on mahdollista päästä kenen tahansa esiintymään ja pääsy yleisölle on täysin maksuton. Esiintyjät on valittu ja aikataulut sovittu. Lisätiedot
TÄÄLLÄ!
Rannassa koetaan huima kattaus kotimaisia ykkösartisteja.
Kolmipäiväiseksi suunniteltu Auringonlaskun Festivaali on nyt sittenkin kaksipäiväinen. Alun perin torstaille ajoitettu Open Stage -tapahtuma siirtyi perjantaihin 14.8. Perjantaille aiemmin suunnitellut artistit esiintyvät Raumalla edelleen, joko Auringonlaskun festareilla tai myöhemmin syksyllä Kulttuurikuppila Brummissa.
Festivaalin pääpäivä, lauantai 15. elokuuta säilyy ohjelmassa edelleen jo julkaistuine artisteineen. Muutosten myötä lauantain esiintyjäkattaus laajenee, joten lauantain festarikävijät näkevät nyt samalla lipunhinnalla enemmän artisteja.
Lauantaina festareilla esiintyvät alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti
Vesterinen Yhtyeineen, Neljä Ruusua ja
Samuli Putro. Lauantain starttaa
Sami Saari & Jazzpojat.
Perjantain ohjelmistoon aiottu
Saimaa, joka keikkaili Raumalla jo alkukesällä, peruuntuu festivaaliohjelmistosta kokonaan. Saimaan keikka siirtyy Brummin syksyn ohjelmistoon, lauantaille 31. lokakuuta osaksi yhtyeen levynjulkaisukiertuetta.
Vauhdikkaista live-esiintymisistään tunnettu
Kuningasidea säilyy perjantain esiintyjäkokoonpanossa, siirtyen nyt päivän pääesiintyjäksi kaikkiaan kymmenen Open Stage -artistin jälkeen.
Lue
TÄSTÄ uusimmat festariuutiset!
Auringonlaskun Festivaalin järjestävät Kulttuurikuppila Brummi ja Poroholman Rantatalo, Markku Pekosen ja Toni ”Protoni” Järvisen johdolla. Kahdelle kaupungin kovimpiin viihteentekijöihin lukeutuvalle miehelle merkityksellisintä on ylläpitää raumalaisten omaa rantajuhlaa.
– Rauma tarvitsee aidon elämänmakuisen musiikkifestarin ja vastaamme siihen huutoon. Tapahtumalla tulee olla vahvan ohjelman lisäksi selkeä suunta ja identiteetti. Haluamme toteuttaa paikallisen festivaalin yhteistyössä paikallisten yritysten ja tekijöiden kanssa, kertoo viihteen monitoimimies Pekonen.
– On mahtavaa saada tehdä raumalaisten omaa festaria raumalaisin voimin. Lavalle nousee upeita artisteja eikä missään ole niin hienoa rantatunnelmaa, kuin Otanlahdessa.